Kurssipalautteet kertovat onnistumisesta

Lukuvuonna 2016 – 2017 järjestettiin yli 20 Elämisentaitoja – Lions Quest -koulutusta eri puolilla Suomea. Koulutukseen osallistuneilta kerättiin palautetta heti kaksipäiväisen koulutuksen päätteeksi ja nämä palautteet on nyt koottu yhteen. Syksyllä ohjelman sisältöihin ja rakenteeseen tehdyt muutokset tuntuivat osuvan kohdilleen ja osallistujien palautteet koulutuksesta ovat pääsääntöisesti erittäin positiivisia.

 

Osallistujia pyydettiin arvioimaan koulutusta kokonaisuutena sekä antamaan arvosanoja eri osa-alueille. Koulutuksen yleisarvosanaksi saatiin 4,6 asteikolla 1 - 5, jossa 1 oli erittäin huono ja 5 erittäin hyvä. Erittäin hyväksi tai hyväksi koulutuksen siis arvioi 98% koulutetuista (kuva alla). 

 

Myös eri osa-alueille annetut keskiarvot kohosivat kaikki yli 4,5 samaisella 1 - 5 asteikolla (1 erittäin huono, 5 erittäin hyvä, kaavio alla). Erityisesti kouluttajien ammattitaito arvioitiin erittäin hyväksi ja koulutuksen ilmapiiri sekä käytännöllisyys koettiin selkeiksi vahvuuksiksi. Tämä on koulutuksen järjestäjienkin kannalta hyvä uutinen: koulutuksessahan nimenomaan tarjotaan konkreettisia välineitä ja keinoja muun muassa juuri ilmapiirin parantamiseen.

 

Avoimissa vastauksissa osallistujat pääsivät vielä tarkemmin erittelemään kokemuksiaan ja palautteitaan kurssista. Niissä korostuivat teorian ja käytännön harjotteiden sopiva vaihtelu, teeman tärkeys sekä mukaan saatavan materiaalipaketin käyttökelpoisuus. Toisaalta kahden päivän koulutuksen koettiin olevan melko tiivis rupeama, jonka sisällöissä riittäisi pureskeltavaa pidemmäksikin aikaa. 


Kiitos kaikille koulutukseen osallistuneille ja erityisesti koulutuksia sponsoroineille lionsklubeille ja muille tahoille!

Poimintoja avoimista palautteista:  
  • Aivan ihanan inspiroiva koulutus, joka antaa konkreettisia keinoja toteuttaa uutta OPSia työssäni ja kehittää nuorten elämisentaitoja.
  • Hyvä, käytännönläheinen koulutus. Juuri sitä mihin on tarve.
  • Koulutus vahvisti omaa ammatillista identiteettiä, kun oli paljon ajatuksia sekä käytänteitä, joiden merkitystä on paljon pohtinut (tällaisena nuorena opettajana)
  • Olen itse lastensuojelusta ja tätä koulutusta olisi hyvä jakaa myös koulumaailman ulkopuolelle
  • Hyvä, että on materiaalia, jota voi käyttää sellaisenaan, ja jossa sisältö ja järjestys on mietitty valmiiksi ja ikätasoisesti sopivaksi. Näin ei mene omaa aikaa siihen, että pitäisi keksiä pyörä uudelleen. Monet opettajat haluaisivat opettaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja, mutta materiaalin puute tappaa innostuksen.
  • Olin erittäin ilahtunut, että koulutus oli hyvin strukturoitu. Kokonaisuutta avattiin hienosti. Olen mielissäni, että paketti todella tarjoaa välineitä ja keinoja konkreettisesti. Asia ei jäänyt esittelyn tasolle.. "ja keksi loput itse". Valtavan hieno paketti kokonaisuudessaan!
  • Mahtava koulutus, jossa oli paljon käytännön hyötyä omaan työhön välittömästi!
  • Kiitos innostavasta ja käytännönläheisestä koulutuksesta! Sain paljon ideoita ja ajatuksia oman työn kehittämiseen.
  • Tarpeellinen koulutus. Toivoisin pääseväni täydennyskoulutuspäivään myös.
  • Materiaali oli tosi hyvä ja siinä oli konkreettisia ideoita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Quest-sihteeri
Puhelin 010 501 4507