UUTUUS! Tunnenallet-kortit ja Elämisentaitoja Lions Quest -täydennyskoulutusvideo

”Omassa työssäni erityisopettajana tapaan usein lapsia ja nuoria, jotka ovat vahvan tunteen vallassa: harmitus voi olla tavaroiden paiskomista tai yksin jättäytymistä, itkua tai kiroamista. Kasvattajana haluan olla aikuinen, joka näkee tunnekaappauksen taakse. Vahvan tunnetaakan alla lapsi ei yleensä ole huomiota hakemassa – kuten joskus luullaan, vaan hän kaipaa yhteyttä. Kiukku tai epäonnistuminen ovat katkaisseet yhteyden lapsen omiin tunteisiin ja muihin ihmisiin. Välittävä kasvattaja tulee vierelle eikä asetu lapsen kanssa vastakkain. Rauhoittuminen ja yhteyden löytyminen onnistuu jokaiselle sopivalla tavalla, kohtaamisella, rauhallisella puheella ja hengittämisellä, tunteen sanoittamisella, säätelyllä ja käsittelemisellä.

 

Elämisentaitoja Lions Quest -ohjelma antaa aidosti toimivia työkaluja näihin tilanteisiin. Peruskursseilla Questin työtapoja käyttämään on koulutettu jo 30 vuoden ajan yli 20 000 kasvattajaa.

 

Vahvat tunnetaidot tarkoittavat oman itsensä tuntemista ja sitä voidaan oppia yhdessä kokien Lions Quest -tuokioissa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyväksyttyjä; toiset antavat voimaa ja toiset vievät sitä. Voimia vievät tunteet voivat olla ilmaisemassa, että jokin tarve kaipaa tyydytystä. Tunteen tunnistamisen lisäksi tulisi löytää se tarve, joka on tunteen taustalla.

 

Tunteen tunnistamiseen ja lapsen tarpeen tyydyttämiseen olemme Elämisentaitoja-ohjelmassa luoneet kasvattajille uuden työkalun: Tunnenallet-kortit!

Tunnenallet-nimi kertoo siitä, että tunteet on piirretty ohjelmamme tunnekasvattaja-nallen Qintuksen kasvoille ja että tarkoitus on oppia tuntemaan nallet eli tunteet. Korttien piirtäjä on Hanneriikka Ollila, joka toimii varhaiskasvattajana Jyväskylässä. 

 

Lisäksi tarjolla on Elämisentaitoja Lions Quest -täydennyskoulutuspaketti:  Paketti sisältää Tunnenallet-korttien lisäksi videon, jolla LQ-kouluttajat Johanna Arho-Forsblom ja Sirpa Kannisto kertovat tunnekasvatuksesta ja antavat esimerkkejä Tunnenallet-korttien hyödyntämisestä.


Tunnenallet-kortit ja täydennyskoulutusvideo soveltuvat niin Lions Quest -koulutuksen käyneille kuin muillekin lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaidoista kiinnostuneille kasvattajille ja opettajille.”

 

Johanna Arho-Forsblom, Lions Quest -kouluttaja



Lions Quest -koulutussihteeri
Puhelin 050 400 8775